Aktiivisesti arjessa mukana

Jenna

Toimitusjohtaja

Asiakkaat, myynti, laskutus, palkanmaksu

jenna@tarmohoiva.fi

050 5537 988  

"Tee arjestasi elämisen arvoista"

Jenna – Tarmon tarinan takana

Tarmo Hoivan taustalla on Porvoolainen Jenna, jonka ajatus palvelusta on syntynyt aidosta kohtaamisesta ihmisten kanssa.

"Työskennellessäni henkilökohtaisena avustajana huomasin, että liian usein auttaminen muuttui suorittamiseksi. Työstä katosi mahdollisuus vaikuttaa arkeen oikeasti ja usein aika oli liian lyhyt, tämä heijastui myös asiakkaaseen ja lähes joka kerta lähtiessäni vuorosta asiakas kysyi "Eikö me lähdetäkään ulos?" Vuosien ajan mielessäni kaikui tuo asiakkaiden kysymys ja ajatus erilaisesta, aktiivisesta henkilökohtaisen palvelun palveluntuottamisesta kehittyi lopulta Tarmo Hoivaksi vuonna 2025."

Jennaa ohjaa vahva ajatus siitä, että avun ei pitäisi tarkoittaa vain selviytymistä arjesta. Sen pitäisi mahdollistaa elämä, johon kuuluu myös liikkuminen, harrastaminen, ilo, omannäköinen arki ja tunne siitä, että voi edelleen osallistua. Tämä ajatus on myös Tarmon ydin.

Tarmon kautta Jenna haluaa rakentaa palvelua, jossa apu on inhimillistä, joustavaa ja helposti lähestyttävää. Joskus tuki on pitkäaikaista, joskus taas kyse on yhdestä tärkeästä hetkestä, päivästä tai matkasta. Jokaisessa tilanteessa tärkeintä on sama asia: Miten ihminen kohdataan.

Sanna-Kaisa

Operatiivinen johtaja

Asiakashankinta, palveluprosessien kehittäminen, markkinointi, rekrytointi

sanna-kaisa@tarmohoiva.fi

050 4668 273

"Tee haaveistasi totta" 

Sanna-Kaisa – Tarmon arjen ja ihmislähtöisen työn tukena

Savolaislähtöinen Sanna-Kaisa tuo Tarmoon vahvan hoitoalan osaamisen sekä käytännön ymmärryksen siitä, mitä hyvä tuki arjessa todella tarkoittaa. Hän on työskennellyt suurimman osan urastaan kaksikielisellä Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. Kokemusta on  hoitoalalta yli 19-vuotta lähihoitajana, sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana. Hän on kohdannut työssään ihmisiä ja perheitä elämän ja sairauksien eri vaiheissa.

Työssään Sanna-Kaisalle tärkeintä on ollut aina ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen. Kuunteleminen, rinnalla kulkeminen ja aito ymmärrys siitä, että pienilläkin teoilla voi olla suuri merkitys toisen elämään. Läsnäololla ja sillä, että ihminen tulee aidosti nähdyksi ja kuulluksi, on valtava arvo.

Tarmossa Sanna-Kaisa toimii työntekijöiden tukena ja lähiesihenkilönä. Hänen valmentava työotteensa johtamisessa näkyy vuorovaikutteisena ja ratkaisukeskeisenä tekemisenä, tukien ja kuunnellen työntekijöitä ja heidän vahvuuksiaan. Hänelle on tärkeää, että työntekijä voi hyvin, kokee työnsä merkitykselliseksi ja saa onnistua omassa työssään – sillä sitä kautta syntyy myös paras mahdollinen palvelu asiakkaalle.

Hoidon ja asiakastyön rinnalla Sanna-Kaisaa innostaa myös kehittäminen. Hän viimeistelee tradenomin opintoja johtamisen, kehittämisprojektien ja henkilöstörekrytoinnin parissa. Tarmossa nämä yhdistyvät käytännönläheisellä tavalla: ihmislähtöinen palvelu syntyy sekä sydämestä että toimivista rakenteista.

Sanna-Kaisalle henkilökohtainen apu tarkoittaa ennen kaikkea mahdollistamista, ihmisarvon kunnioittamista ja sitä, että jokaisella on oikeus elää omannäköistä elämäänsä ja lisätä aktiivisuutta arkeensa.

Aktiivisessa arjessa mukana

Tukilinjan yritysystävänä saamme olla mukana tukemassa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten yhdenvertaisuuden toteutumista.

Esteetön asiointi ja saavutettavat palvelut kuuluvat kaikille! Invalidiliitto haluaa kannustaa yrityksiä, yrittäjiä ja muita palveluntarjoajia kehittämään toimintaansa, jotta kaikki asiakkaat saisivat yhdenvertaista palvelua.
Yhdenvertaista palvelua kaikille -merkki on osoitus halusta kehittää toimitilojen, palvelun ja tuotteiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta. YPK-merkki on kehitetty yksityisen ja julkisen sektorin toimijoiden yhdenvertaisuuden edistämisen työvälineeksi. Lue lisää www.invalidiliitto.fi